Suni
Historiaa
Tontin omistajaksi mainittiin 1756 Abraham Tibiander. Vuonna 1800 tontti kulki Tibianderin nimellä ja sen omistaja oli entinen lumpustaja Joh. Sorrén.
Muutospiirustukset
Vuodelta 1893 on taloa koskeva muutospiirustus. Talon omisti merimies Johan Granath. Asuinrakennuksessa oli kadun puolella kaksi huonetta, pakari ja kamari. Pihan puolella rakennukseen liittyi siipi, jossa oli ensin eteinen, josta pääsi sekä leivintupaan että siipiosassa olevaan kamariin. Kamaria seurasi eteinen ja kaksi vierekkäin olevaa kamaria. Muutoksessa haluttiin eteisestä erottaa väliseinällä keittiö-osa ja sinne tehtiin keittiön hella. Näin rakennuksesta muodostui kaksi erillistä huoneistoa.
Pihalla oli kaksi ulkorakennusta, toinen tontin etelä- toinen länsirajalla. Länsirajan ulkorakennusta haluttiin korjata ja liittää etelärajan rakennukseen. Rakennusten väliin tehtiin uusi käymälä- ja lantalaosa. Ulkorakennuksessa oli talli sekä kärry- ja rekivajoja.
Asuinrakennus oli raumalaisten kertoman mukaan toisen maailmansodan jälkeen päässyt niin huonoon kuntoon, että kun sitä sattuneen tulipalon jälkeen piti korjata, se yksinkertaisesti luhistui. Paikalle rakennettiin sen jälkeen uusi omakotitalo, joka 1950-luvun tapaan oli 1½ -kerroksinen ja tiloja oli myös kellarikerroksessa. Vuonna 1984 tehtiin korkea umpiportti. Vuonna 1985 uusittiin rakennuksen kuisti. Vuonna 1991 tehtiin tontille uusi autovaja.
Nykytilanne
Asuinrakennus
Omakotitalo vuodelta 1956 (Kaino Kari)
Ulkorakennus
Autotalli
Portti
Uudehko umpiportti.