Raula
Historiaa
Tontti nro 220 kulki vuonna 1800 Saharin nimellä ja sen omisti suojelusmies Hinrik Hinström. Hänellä oli myös vähän peltoa.
Muutospiirustukset
Tontin rakennukset selviävät muutospiirustuksesta vuodelta 1892. Piirustus on John Fredr. Lindegrenin käsialaa. Tontilla on joen varressa asuinrakennus, jossa oli eteinen, leivinuunilla varustettu keittiö sekä yksi iso ja toinen pienempi huone. Tarkoituksena oli tehdä pihan puolelle vähäinen laajennus. Tontin etelärajalla olevassa ulkorakennuksessa oli talli, navetta, käymälä ja halkovaja. Asuinrakennus sai kolmijakoisen uusrenessanssivuorauksen. Yläosa on kasetoitu ja varustettu tiheillä kattokonsoleilla. Neliruutuisten ikkunoiden vuorilaudoitus muodostuu profiloiduista listoista. Ulkorakennus on pystylaudoitettu ja siinä on vinoruutuisia ikkunoita.
Vuonna 1983 korjataan vanha rakennus perusteellisesti ja sitä laajennetaan vanhan rakennuksen kokoisella lisäosalla. Tontille tehtiin myös autotalli- ja varastorakennus.
Nykytilanne
Asuinrakennus
Lyhytnurkkainen asuinrakennus, uusrenessanssivuoraus, satulakatto, jatkettu 1980-luvulla
Ulkorakennus
Peiterimalaudoitettu ulkorakennus
Portit
Uusia, tehty vanhaan sopeuttaen.