UNESCOn maailmanperintökohteet

Muutospiirustukset

Tontin eteläosan rakennukset näkyvät pohjoisosaa koskeviin muutospiirustuksiin liittyvissä asemapiirroksissa. Eteläpuoliskolla oli asuinrakennus tontin etelärajalla, joen varressa. Siinä oli siipi, joka noudatti tontin länsirajaa. Kulmassa oli kuisti. Ulkorakennus oli tontin itärajalla, ja sen päässä oli pieni käymäläuloke.

Eteläpuoliskon rakennuksia koskeva muutospiirustus on vuodelta 1913 ja on Arvi Leikarin laatima. Tontilla oli ennen suunniteltua muutosta asuinrakennus, jossa oli joen varressa neljä huonetta, eteinen ja kuisti. Länsirajan siivessä oli leivintupa ja huone. Nyt haluttiin asuntoon saada lisätilaa. Sitä jatkettiin joen suuntaisella huoneella, ja rakennus haluttiin jakaa useammaksi asunnoksi. Keittiöitä tuli kolme, ja leivinuunista luovuttiin. Sisäänkäyntien eteen rakennettiin uudet kuistit. Rakennus sai jugendhenkisen vuorauksen. Uudesta ulkorakennuksesta tuli vanhaa lyhyempi. Vanha ulkorakennus purettiin päärakennuksen tieltä.

Tontin rakennukset olivat hävinneet, kun vuonna 1984 suunniteltiin vanhan hirsirakennuksen siirtämistä tontille. Lopulta kävi niin, että siirrettäväksi ajateltu rakennus olikin liian huonokuntoinen ja päädyttiin uuden rakentamiseen. Markus Bernoullin suunnitelma kuitenkin noudattaa siirrettäväksi ajatellun rakennuksen muotoa ja mittasuhteita. Ikkunat ovat kuusiruutuiset, seinät pystyllä peiterimalaudoituksella laudoitetut ja punamullalla maalatut. Rakennuksessa on tiilikatto. Pihalle tehtiin myös pieni ulkorakennus ja joen varteen korkea umpiportti.

Nykytilanne

Asuinrakennus
Uudisrakennus 1984 (Markus Bernoulli)

Ulkorakennus
Uudisrakennus 1980-luvulta

Portti
Uusi portti, jonka lähtökohtana on käytetty vanhaa porttityyppiä.