Tori

Nauti leppoisasta torielämästä Raumalla!

Kauppatori kesällä

Rauman Kauppatori Vanhan Rauman sydämessä on kaupungin ehdoton keskipiste. Nykyisin käytössä oleva torialue syntyi 1900-luvun alussa, kun yksi kokonainen kortteli sen aikaisia rakennuksia purettiin pois. Tori muodostuu nykyisin siis Rauman vanhasta, pitkänomaisesta Raastuvantorista sekä siihen liittyvästä kauppatorista.

Rauman Kauppatori sykkii elinvoimaa tänäkin päivänä. Torilla voi tavata tutut, kuulla tuoreimmat kaupunkilaisia kiinnostavat jutut sekä hankkia suoraan tuottajalta muun muassa vihannekset, marjat, leivät ja kukat. Aamutuimaan voi torilla nauttia myös perinteiset pystökaffeet.

Kauppatori palvelee ympäri vuoden maanantaista lauantaihin 1.6.-31.8. klo 7-16 ja kesäsesongin ulkopuolella klo 7-14 (huomioithan kuitenkin, että tori saattaa hiljentyä ilmoitettua aiemmin). Tavanomaisen toritoiminnan lisäksi  torilla järjestetään kesäaikana suosittuja ohjelmallisia iltatoreja ja sunnuntaikirppiksiä, joiden leppoisaan tunnelmaan on helppo ihastua. Varsinkin kesäisin kauppatorilla järjestetään monenlaisia kulttuuritapahtumia ja markkinoita.