Vierailu Sammallahdenmäellä

Sijainti ja saavutettavuus

Sammallahdenmäki sijaitsee noin 20 km päässä Rauman keskustasta. Kohteelle johtaa hyvät opasteet kaikilta lähestymisteiltä (VT 12, VT 8 sekä tie 2070). Paikoitusalueiden yhteydestä infopisteiltä löytyy tietoa kohteesta sekä esitteitä.

Kohteelle pääsee hyvin omalla autolla tai ryhmät linja-autolla. Molemmille paikoitusalueille pystyy ajamaan linja-autolla ja ryhmille suositellaankin kulkemista niin, että heidät viedään toiseen päähän ja haetaan toisesta. Julkista liikennettä kohteelle ei tällä hetkellä kulje. Lähin linja-autopysäkki on Lapin keskustassa, josta matkaa kertyy vielä noin 4,5 km eteläiselle infopisteelle.

Rauman keskustasta pääsee Sammallahdenmäellä polkupyörällä suhteellisen kätevästi, valmiiksi suunnitellut reitit löydät Ulkoilukartasta.

Mäeltä löytyy kaksi infopistettä paikoitusalueiden yhteydestä. Eteläisen infopisteen osoite on Savulaaksontie 181. Pohjoinen sijaitsee Sammallahdentien varrella, noin 500 m Eurajoentien (2070) ja Sammallahdentien risteyksestä. Infopisteillä on esittelytaulut, joissa on tietoa Sammallahdenmäestä ja pronssikaudesta ja kohde-esitteitä saatavilla. Infotaulut ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Esitteistä on näiden lisäksi saksan- ja ranskankieliset versiot. Molemmilta infopisteiltä löytyy ekokäymälät ja eteläisellä infopisteellä on myös esteetön ekokäymälä.

Alueella kiertää noin 1,5 km pituinen opastettu polku, joka soveltuu hyvin omatoimiseen retkeilyyn. Polut on merkitty maastoon Hannunvaakuna -merkein.

Sammallahdenmäen polku

Muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja

Kiinteät muinaisjäännökset on rauhoitettu muinaismuistolailla. Muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kiellettyä. Toivomme, että alueella liikuttaessa käytetään vain olemassa olevia polkuja, jotta herkkä kalliokasvillisuus ei vaurioituisi. Avotulenteko ja kaikenlaisilla ajoneuvoilla liikkuminen on kiellettyä. Sammallahdenmäen muinaisjäännösalue on kokonaan yksityisessä omistuksessa, joten muistathan noudattaa jokamiehenoikeuksia myös täällä.