Kylmäpihlajan tarina
Kylmäpihlaja on Rauman saariston uloin luoto Raumanmeren reunalla, kymmenkunta kilometriä mantereesta, ja oikeastaan ainut alueen ulappaluoto.
Nyt lähes yhdeksän hehtaarin saari nousi merestä vuoden 1200 tienoilla ajanlaskun jälkeen. Saari on noussut nyt neljän ja puolenmetrin korkeuteen. Graniitin juonittama kiillegneissi jääkauden hiomin silokallioin näkyy Kylmäpihlajan merenpuoleisessa osassa komeasti. Tornin näköalatasanteelta juonet erottuvat hyvin. Lounaisosan meren huuhtomat mustavalkoiset amfiboliittikalliot ovat erityisen upeita.
Kylmäpihlajassa jääpäivien lukumäärä vuodessa on keskimäärin 84 (tilasto 1960 -1990). Ensijäätyminen tapahtuu 29. päivänä joulukuuta ja pysyvä jääpeite tulee 14. päivänä tammikuuta. Jäidenlähdön keskimääräinen aika on 4. huhtikuuta.
Historia
Karttanimen saari on saanut jossain 1700-luvun aikana. Saaren nimi oli tuolloin Kylmä, myöhemmin Kylmä-Pihlava ja Kylmä-Pihlaja. Saarelta löytyy läheltä nykyistä satama-allasta korkeimmalta kalliolta rajankäyntikaiverrus, heikosti näkyvä kuvio, jonka päällä on kruunu ja jonka reunoilla erottuvat liljakuviot. Saaren luodekallioilla on myös muutamia kallionkaiverruksia. Yksi jäkälän peittämä ja heikosti näkyvä vuosiluku on 1700-luvun lopulta ja pari 1800-luvun lopulta sekä muutama 1930-luvulta.
Luoto lienee ollut ensimmäisten satojen vuosien aikana vain satunnainen käyntikohde, lintujen metsästyksen, munien ja höyhenten keruun muodossa sekä levähdyspaikkana kalastuksen lomassa. 1600-luvulla saari oli kuitenkin jo Rauman saariston tapaan kesäisessä vuokralaidunnuksessa lampaille.
Vilkastuva meriliikenne toi tarpeita hoitaa liikenne turvallisesti. Kylmäpihlajan naapurisaareen, Kylmän-Santakariin, rakennettiin vuonna 1857 luotsitupa. Samana vuonna rakennettiin myös Kylmäpihlajaan etelän suunnassa hyvin näkyvä Niemen Santakarin valoton tunnusmajakka pooki, nykyisin Satkarin pooki. Kaikki merimerkit oli muutamaa vuotta aikaisemmin hajotettu ns. Oolannin sodan takia. Samoihin aikoihin ankkuroitiin Reilanderin matalalle majakkalaiva Rauma, joka korvattiin myöhemmin vuonna 1888 uudella majakkalaivalla nimeltään Relandersgrund. Keväällä asemapaikkaansa ankkuroituva ja jäidentulon aikaan satamaan palaavia majakkalaivoja sitten palvelikin Raumanmerellä sotavuositauoin, kunnes tuli tarve rakentaa kiinteä majakka ja luotsiasema.
Kylmäpihlajan majakka ja luotsiasema
Sodanjälkeisen jälleenrakentamisen myötä meriliikenne kasvoi ja 1950-luvun taitteessa tuli tarpeelliseksi tehdä kiinteä majakka-luotsipiste Raumanmeren reunalle. Kylmä-Pihlajan saari (nimi tuolloin) valittiin. Muina paikkavaihtoehtoina olivat Rihtniemennokka ja Nurmeksennokka. Niin Rihtniemessä kuin Nurmeksessakin (Pihluksessa) oli Rauman historian aikana ollut luotsien toimintaa.
Vuonna 1953 valmistui Rakennushallituksen arkkitehtien Antero Pernajan ja Kaarina Tammisen suunnittelema Kylmäpihlajan majakka ja luotsiasema. Rakennus on yli 900 kerrosalaneliömetrin rakennus, jossa on 12-kerroksinen majakkatorni ja kaksikerroksinen huolto-osa.
Tornissa oli seitsemässä alimmassa kerroksessa kaksi majoitushuonetta/kerros luotseille ja porras huoneessa wc-tilat. Ylimmissä kerroksissa oli valvomo ja laitehuoneet sekä itse linssistö. Majakan valo,1,26 miljoonaa kandelaa, neljä perättäistä välähdystä ulottui silloin 27 meripeninkulman päähän eli yli 45 km. Valon kantavuutta pienennettiin rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä 1988 15 meripeninkulmaan. Alussa majakassa oli myös nautofoni, jonka ääni kuului 50 km päähän. Tornin korkeus on n. 31 metriä ja ylhäällä on kaksi ulkotasannetta.
Huolto-osan alimmassa kerroksessa ovat tekniset tilat, varastot ja sauna. toisessa kerroksessa oli keittiö- ja ruokailutilat sekä kaksi asuntoa. Saarelle rakennettiin myös kalustovaja, hydrokopterisuoja ja polttoainesäiliöt. Lisäksi Rauman meripelastusseura sai tehdä myöhemmin pienen kalustovajan.
Suojaisa satama louhittiin ja louhoskivistä tehtiin aallonmurtajat. Saareen tuotiin myöhemmin merenpohjaa pitkin kaupungista vesijohto Kuuskajaskarin kautta. Likavedet johdetaan biologiseen puhdistamoon.
Majakka ja luotsiasematoiminnan henkilökuntaa oli kaksitoista luotsia, kahdeksan kutterinkuljettajaa, kaksi majakkamiestä ja emäntä. Työvuoro kiersi niin, että oltiin viikko asemalla, viikko satamassa ja viikko vapaalla.
Kylmäpihlaja on myös alusta lähtien ollut virallinen sääasema, jonka säätiedot luetaan viidesti päivässä Radio Suomen kanavalla. ”Kylmäpihlaja 16, lounas 3, näkyvyys yli 20 km” eli esimerkki ilmoitetusta säästä, joka kertoo kuudestatoista lämpöasteesta, tuulen suunnasta ja nopeudesta s/m sekä kirkkaasta ilmasta. Näin voisi olla vaikka kesäkuun toisena torstaina.
Majakka valoineen toimii edelleen merenkulun turvana ja luotsit kuttereineen käyvät saarella ja käyttävät joitakin vuokratiloja. Samoin Rajavartiolaitoksen merivartijat aluksineen partioidessaan käyvät säännöllisesti partioimassa.
Kylmäpihlajasta lähes suoraan länteen Outomatalalle n. 4,2 meripeninkulman eli 7,5 km päähän rakennettiin 22,5 metrin terästorni, Rauman majakka, vuonna 1981.
Matkailu- ja virkistyskäyttö
Merenkulkulaitteiston kehittymisen myötä majakka ja luotsiasema kävivät Merenkulkulaitokselle tarpeettomaksi ja saari rakennuksineen tuli myyntiin.
Rauman kaupunki osti kohteen yhdessä Kuuskajaskarin linnakkeen ja merivartiokoulun tontin kanssa vuoden 2000 lopulla ja maksoi niistä yhteensä 5,5 milj. mk eli n. 925 000 euroa.
Saaria lähdettiin heti kehittämään matkailu ja virkistyskäyttöön. Teetettiin konsulttiselvitys ja muutettiin ja korjattiin luotsiaseman keittiö ja ruokailutilat jo kesäksi 2001 kahvilatoimintaan sopivaksi. Tornin luotsien majoitushuoneet tehtiin vuokrattaviksi huoneiksi ja tornin näköalatasanne avattiin yleisökäyttöön.
Kevään ja kesän 2002 aikana kohennettiin lisää paikkoja, tehtiin kokoushuone, korjattiin laituri ja lisättiin keittiölaitteita sekä valittiin saariyrittäjä viideksi vuodeksi.
Vajarakennukseen kunnostettiin kaupungin Ympäristötoimen varoilla ja tekijöillä luontotupa, jossa oppaat ja näyttelyt kertovat saaren luonnosta ja laajemminkin Raumanmeren luonnosta. Tavoitteena on saada Kylmäpihlajasta tukikohta Satakunnan kärkihankkeisiin kuuluvalle Selkämeren kansallispuistohankkeelle.
Karulla saarella vuodenaikaisvaihtelut ovat korostuneen voimakkaita ja erilaisia. Talven jäinen hiljaisuus, keväinen lintujen tulo äänineen, kesän valo ja leppeys sekä syksyn pimeys myrskyineen kuuluvat ulappaluodon vuodenkiertoon ja aina erilaisena. Ennen ne kuuluivat majakkaväen elämään ja nyt tuokioina matkailevan ja retkeilevän saarikäynneillä.
Teksti: Raimo Sundelin