Venetsialaista pitsiä.

Venetsialainen pitsi valloittaa Rauman taidemuseon yläkerran, kun Rauman museo tuo kansainvälisen pitsinäyttelyn “KUVIOITA MERELTÄ – VENETSIALAISTA PITSIÄ JA NYKYTAIDETTA” osaksi Pinnalan näyttelykesää. Näyttelyssä on esillä venetsialaista pitsiä vuosisatojen takaa aina nykypäivään saakka.

Venetsialaiset pitsikuviot ovat inspiroituneet merestä, ja tätä yhteyttä avataan näyttelyssä vuoropuhelussa taiteen kanssa. Näyttelyssä nähdään kaksi kotimaista nykytaiteilijaa, kuvataiteilija Anna Niskanen ja mediataiteilija Niko Tiainen.

Rauman museon ja Rauman taidemuseon yhteisnäyttely avautuu yleisölle 29.6.2024. Näyttely on Rauman museon kesän päänäyttely ja kuuluu museon joka kolmas vuosi pidettävien kansainvälisten pitsinäyttelyiden sarjaan.

Pitsejä vuosisatojen takaa

Rauman museon kansainvälisellä pitsinäyttelytoiminnalla on pitkät perinteet. Jo 1970-luvulla alkaneissa näyttelyissä on esitelty käsin nyplättyä tai ommeltua pitsiä ympäri Eurooppaa.

– Koskaan aiemmin ei näyttelyissä ole kuitenkaan nähty näin vanhoja pitsejä. Näyttelyyn lainaan saapuvista pitseistä vanhimmat ovat 1500-luvulta, museointendentti Hanna-Leena Salminen kertoo.

Näyttelyssä nähdään Venetsian museosäätiöön, Fondazione Musei Civici di Veneziaan kuuluvan Museo di Palazzo Mocenigo kokoelmista lainaan saatua venetsialaista neulapitsiä. Näyttelyä on valmisteltu jo vuodesta 2017 lähtien. Aloite Venetsilaisen pitsin tuomisesta Raumalle tuli Dottoressa Chiara Squarcinalta, jonka vastuualueeseen kuului tuolloin Buranon pitsimuseon johtajan tehtävät. Vuodesta 1996 Venetsian kaupungin museosäätiössä työskennellyt Dottoressa Squarcina toimii nykyään Tutkimusjohtajan tehtävissä organisaation hallinnossa.

Näyttelyn esineiden kautta saa hyvän kuvan Venetsialaisen pitsin tekniikan ja eri tyylilajien kehityksestä.

– Venetsialainen pitsi on tehty neulapitsitekniikalla, joka kuuluu nyplätyn pitsin kanssa aitopitseihin. Eurooppaan syntyi monia pitsin tuotantokeskuksia, joista yksi kuuluisimmasta on Buranon saari. Tyylit ja muoti levisivät eri maihin ja saman tyyppisiä kuvioita syntyi neulapitsitekniikalla Venetsiassa sekä nypläämällä Keski-Euroopan pitsikeskuksissa, Salminen syventää.

Myös raumalaisessa nyplätyssä pitsissä on häivähdys venetsianpitsin kuvioista.

– Aluksi pitsi oli aateliston ja yläluokkaan kuuluvien naisten käsityö, mutta kehittyi merkittäväksi käsityöteollisuudeksi vuosisatojen kuluessa. Kuten Raumalla, myös Venetsiassa pitsin tekeminen on nykyisin elävää käsityöperinnettä ja näyttelyssä nähdäänkin myös modernia venetsianpitsiä, Salminen jatkaa.

Koneella valmistetun halvan pitsin yleistyminen markkinoilla 1800-luvun kuluessa lamautti käsin valmistetun pitsin markkinat myös Venetsiassa. Paikallisen mesenaatin avulla pitsiperinnettä alettiin elvyttää 1870-luvulla määrätietoisesti ja Buranoon perustettiin pitsikoulu, joka toimi lähes 100 vuotta. 1800-luvun lopulla löytyi vielä muutamia iäkkäitä paikallisen pitsiperinteen taitajia, joiden osaaminen kyettiin siirtämään koulun avulla uudelle sukupolvelle. Nykyinen pitsimuseo toimii koulun entisissä tiloissa.

Kuvataide luo pitsien ympärille meren – ja aistisen Venetsian

Pitsien kuviot ja muotokieli ovat saaneet innoitustaan meren ja merieliöiden monenlaisista muodoista. Näyttelyssä tuntuikin luontevalta esitellä myös merestä innoitusta saaneiden taiteilijoiden teoksia. Näyttelyn taidevalinnoista vastaa Rauman taidemuseon museointendentti Heta Kaisto.

– Venetsiassa veden läsnäolo hallitsee kaikkia aisteja. Myös pitsi on aistillista, kosketuksen ja kuvan kerrontaa. Halusimme tuoda Venetsian mukaan näyttelyyn aistien kautta, ja luoda pitsin ja taiteen vuoropuhelun näyttelyyn, museointendentti Heta Kaisto sanoo.

Meri on ollut suuri inspiraationlähde niin pitsinnyplääjille kuin taiteilijoille. Kuohuvat aallot, tyrskyt ja rasvatyyni yhdistävät ihmisiä eri ajoissa ja paikoissa. Kuvataiteilija Anna Niskanen työskentelee monumentaalisten syanotypia-sarjojen parissa. Hän kuvaa merta pääasiassa ulkomailla työskennellen.

– Vettä on kaikkialla ympärillämme ja sisällämme – ruumiimme vesi kannattelee meitä. Veden liikkeen äärellä, välkkeessä ja solinassa me muistamme, mistä olemme peräisin. Suurten uniikkiteosten materiaalisuus ja vedosten pinnat muistuttavat niiden tekotavan fyysisyydestä ja valmistamiseen käytetystä ajasta, Anna Niskanen kertoo teossarjastaan.

Niskasen preussinsiniset meriaiheet saavat rinnalleen abstraktimman valoveistoksen. Mediataiteilija Niko Tiainen on tullut viime vuosina tutuksi raumalaisille vaikuttavista tapahtumallisista ja paikkasidonnaisista mediainstallaatioista. Näyttelyyn rakentuvassa tilausteoksessaan Tiainen hyödyntää Venetsian sääolosuhteita, jotka ohjaavat esillä olevaa teosta. Teos saa ensiesityksensä näyttelyssä.