Raumalla vietetään Itämeripäivää 29.8. – saaristoteema jatkuu Kuuskajaskarissa 31.8.
Uutinen
Rauman kaupunki on jälleen mukana Itämeripäivän vietossa torstaina 29.8. John Nurmisen Säätiön käynnistämää Itämeripäivää juhlitaan vuosittain elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa.
Itämeripäivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestä sekä tekemään konkreettisia tekoja ja lupauksia sen hyväksi. Juhlinnan lisäksi Itämeripäivän tarkoituksena on lisätä tietoa meren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta.
Päivän aikana Elokuvateatteri Iso-Hannussa järjestetään kaksi maksutonta Minun mereni -elokuvan näytöstä klo 13 ja klo 17. Minun mereni on uunituore elokuva ihmisen ja meren vuoropuhelusta. Näyttelijät Irina Björklund, Martti Suosalo sekä Taneli Mäkelä ovat antaneet elokuvassa äänensä merelle. Näytöksen kesto on noin 45 minuuttia.
Myös Rauman kaupungin palvelupisteen Pyyrman-pyörä on liikenteessä Itämeripäivänä puhtaan veden puolesta. Pyyrman-pyörän voi bongata keskustan alueella klo 12–15. Samalla voi poiketa jutustelemassa palveluneuvojan kanssa ja osallistua ongintapeliin. Pelistä voi voittaa pullon puhdasta juomavettä tai muita Rauma-aiheisia palkintoja.
Erilaisten tapahtumien lisäksi Itämeripäivään voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa pulahtamalla klo 18 mereen, järveen, jokeen tai lammikkoon. Pulahduksen ideana on nauttia vesistöjen tuomista virkistysmahdollisuuksista ja samalla kiinnittää huomiota Itämeren ekologiseen tilaan.
Päivän teeman hengessä Rauman kouluissa ja päiväkodeissa on tarjolla lähivesien kalaa.
Rauman merimuseoon pääsee Itämeripäivänä klo 12–16 maksamalla, mitä jaksaa. Kuvataiteilija Katariina Mannion näyttely on esillä merimuseon tornissa 31.8. asti.
Itämeripäivän jatkot järjestetään Kuuskajaskarissa 31.8.
Kuuskajaskarin saaressa järjestetään Itämeripäivän jatkot Suomen luonnon päivänä lauantaina 31.8. Ohjelmassa on maksuttomia saariopastuksia sekä tietoiskuja saareen rakennettavista mökeistä. Rauman kaupungin edustajat kertovat kävijöille myös ulkoilu- ja retkeilymahdollisuuksia esittelevästä Outdooractive -reittisovelluksesta sekä saariston Master Plan 2030 -kehittämissuunnitelman toimenpiteistä.
Ensimmäinen opastus starttaa klo 11.15 ja toinen klo 12.30. Opastusten kesto on 45 minuuttia. Saareen voi saapua saariston reittiliikenteen kuljetuksella. Vesibussi lähtee Marina Vistan edustalta klo 10.30. Paluukuljetus takaisin mantereelle lähtee Kuuskajaskarista klo 13.45. Vesibussikuljetukset ovat maksullisia.
– Lisäksi Kuuskajaskariin tänä kesänä toteutettu vaativa esteetön reitti avataan käyttöön, ja Rauman laitesukeltajat esittelevät toimintaansa. Myös lapsille on pientä kivaa tekemistä ja klo 11.30-13.30 välisenä aikana Wanhan Kasarmin kahvilasta pullakahvit kaupungin piikkiin, projektikoordinaattori Leila Stenfors vinkkaa.
Maksutonta ohjelmaa järjestetään klo 11–13.30:
– Kahvitarjoilu
– Opastetut 45 minuutin saarikierrokset klo 11.15 ja klo 12.30.
– Vaativan esteettömän retkeilyreitin avaus, Metsähallituksen Luontopalvelut
– Rauman laitesukeltajat esittelee toimintaansa Lasten sukelluspuistossa
– Selkämeren rannikkokilta kertoo saaren puolustushistoriasta, mahdollisuus tutustua rannikkotykkiin!
– Kuvasuunnistusta lapsille
Tarkemmat tiedot saaristokuljetuksesta, aikatauluista sekä lipunmyynnistä löytyvät osoitteesta raumansaaristokuljetus.fi.