Retkeilykausi on alkanut – Rauman saaret valmiina kesään


Rauman matkailu- ja retkeilysaarissa on tapahtunut viime vuosina paljon. Saarten yleisilmettä on kohennettu, reittejä kunnostettu, grilli- ja nuotiopaikkoja fiksattu, polkuja raivattu ja opasteita uusittu.
– Hienoa, että kaupunki on panostanut saariinsa. Ne ovat raumalaisille erittäin tärkeitä. Toivottavasti muutkin löytävät saaremme, sanoo Ilkka Heikkinen.
Hän on tehnyt pari vuotta kunnostustöitä Rauman saarissa.
– Viime marraskuusta tähän kevääseen työni on lähinnä myrskytuhojen raivausta luontopoluilta. Siinä onkin hommaa riittänyt, kun saarissa on paljon metsää. Lisäksi olen touhunnut tarpeen mukaan joka paikan höylänä. Olen kunnostanut esimerkiksi lammasaitoja, kertoo Ilkka Heikkinen.
Ylläpidettävää piisaa. Rauman saarissa on yli 30 kilometriä reitistöä, retkeilyinfraa ja keliolosuhteille alttiita laiturirakenteita. Saarissa on paljon käytössä olevia rakennuksia, joista osa on suojeltuja.
Juuri ennen tätä haastattelua Ilkka Heikkinen oli Reksaaressa korjaamassa Rohelan torpan kattoa, joka sekin otti iskua marraskuun 2024 Lyly-hirmumyrskyssä.
– Rauman saarissa on luonnonsuojelu- ja kansallispuistoalueita, mikä täytyy ottaa työssä huomioon. Polut raivataan, mutta kaatuneita puita jätetään myös tarkoituksella maastoon luonnon monimuotoisuuden takia, kertoo Heikkinen.
Retkeilykauden aikana ylläpidetään reittejä, niitetään nurmikoita ja tehdään polttopuita tietyille nuotiopaikoille. Kesäkauteen painottuvat myös rakennusten maalaus, lvi- ja sähköpuolen kunnostustyöt sekä muut perusparannukset.
Ilkka Heikkisen rakkaus mereen alkoi jo lapsuudessa.

Rauma on merikaupunki. Satama, meriteollisuus, Vanha Rauma, omaleimainen murre – kaikkien historia ja elinvoimaisuus liittyy olennaisesti mereen. Raumanmerellä on perinteisesti aivan keskeinen rooli raumalaisten vapaa-ajan vietossa. Veneily, saariretkeily ja ulkona liikkuminen ovat lähellä monen paikallisen sydäntä.
Ilkka Heikkinen vietti paljon aikaa Raumanmerellä jo lapsena isänsä kanssa ja isovanhempien mökillä. Veneiltiin, kalastettiin, retkeiltiin.
– Siitä varmaan rakkaus mereen ja saaristoon johtuu. Nyt aikuisena paras paikka viettää vapaa-aikaa on oma saarimökki, sanoo Heikkinen.
Rauma on investoinut saariinsa viiden viime vuoden aikana paljon. Kylmäpihlajan majakkasaarelle on tehty esimerkiksi huoltorakennus, putkistosaneeraus, maalämpö sekä ravintolan laajennus- ja muutostyöt. Kuuskajaskarista purettiin kolme vanhaa armeijan rivitaloa ja tuotiin tilalle kymmenen uutta lomamökkiä.
Saarten saapumispaikoilla on alueopasteet. Niissä kerrotaan kävijöille miten saarissa vietetään aikaa vastuullisesti. Ohjeet lukemalla ja niiden mukaan toimimalla yhteiskäytössä olevat palvelut ja arvokas luonto pysyvät kunnossa.
Kuuskajaskarissa ja Kylmäpihlajassa on uudet jätevesijärjestelmät. Jätehuolto on saatu uudelle tasolle. Nyt onnistuu lajittelu ja kompostointi.
Nurmeksessa ja Reksaaressa noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatetta. Minkä saareen viet, sen sieltä myös tuot.
Kaikki reitit löytyvät verkosta

Rauman satsaukset saariinsa hyödyttävät myös matkailijoita. Investoinneilla ja kunnostuksella on luotu edellytyksiä matkailu-, elämys- ja ohjelmapalveluille. Turvallisia ja viihtyisiä puitteita arvostavat laatu- ja ympäristötietoiset asiakkaat.
Oman saaren jälkeen mieluisin Ilkka Heikkiselle on Rauman saarista suurin, Nurmes.
– Nurmeksessa viehättää luonnon monimuotoisuus. On metsää, harjua, hiekkarantaa. Päivärannan ja Pinokarin perinnemaisemat ovat Suomen suurimpia ja poikkeuksellisen hienoja. Siellä voi kuvitella millaista elämä saarissa on joskus ollut. Ja sitten on vielä Pihlus saaren eteläpäässä. Se on aika spesiaali paikka, kehuu Heikkinen.
Lapsiperheille hän vinkkaa retkikohteeksi Kuuskajaskaria. Entisen armeijasaaren historia on mielenkiintoinen ja siellä on tilaa touhuta.
Kaikki kaupungin ylläpitämät ulkoilureitit löytyvät digitaalisina verkosta. Reittien tiedot ovat suomeksi ja englanniksi. Ilmaista sovellusta on helppo käyttää retkeä suunnitellessa – ja myös reitillä liikkuessa.

Kylmäpihlaja
Grillauspaikka, jossa käytetään ainoastaan grillihiiltä. Hiilet voi tuoda grillauspaikalle itse tai kesäkaudella ostaa saaresta.
Kuuskajaskari
Kolme grillauspaikkaa, joissa käytetään grillihiiltä ja nuotiopaikka saaren pohjoiskärjessä. Polttopuita löytyy itäsataman puuvajasta.
Reksaari
Kartun pihapiirissä grillauspaikka, jossa käytetään ainoastaan grillihiiltä. Kartun ympäristössä useita nuotiopaikkoja, Rohelassa ja Uusalmessa nuotiopaikka.
Nurmes
Useita nuotiopaikkoja Pihluksessa. Nuotiopaikat Nurmeksennokassa, Pinokarissa, Päivärannassa, Vesiluomassa ja Vuorisolan rannassa. Pihluksen puuvajoista löytyy polttopuita.
Varaustupia Rauman saaristossa
Yöpymiseen sopivia varaustupia löytyy Reksaaren ja Nurmeksen saarista.


Retkeilyreitit ja saariston upea luonto
Rauman saaristosta löytyy yli 30 kilometriä merkittyjä retkeilyreittejä.