Kirjailija Tapio Koivukari – Välillä täytyy päästä aamukahville karin rantaan

Tapio Koivukari on kirjoittanut seitsemän Rauman seudulle sijoittuvaa romaania. Niistä viidessä meri ja saaret ovat keskeisessä osassa. 

– Raumalaiset ovat paattikansaa. Meri on muokannut raumalaista identiteettiä ja maailmankuvaa. Näkyy tiettynä avarakatseisuutena, että on käyty muualla ja nähty erilaista elämää, sanoo Koivukari.

Hän on veneillyt koko ikänsä. Lapsena vanerijollalla ja nuorena perheen kakkosveneellä, jossa oli pieni perämoottori. Ja sitten pisimpään isänsä tekemällä perheen ykkösveneellä, joka on nykyisin Rauman merimakasiinissa.

– Pisimmät seilaukset on tehty, mutta välillä täytyy päästä merelle. On hienoa herätä paatissa jonkun karin rannassa ja keittää aamukahvit, kun lokit kirkuvat ja emohaahkat kurnuttavat, maalailee Koivukari.

Mainittakoon, että kirjailija-papin raumankieliset sitaatit on käännetty ”kirjakielen murteelle”. Koivukari puhuu esimerkiksi lokin sijaan loukkeista.

Koivukari toivoo Rauman saarten säilyvän pääosin luontoretkikohteina. Mihin hän veisi vaikkapa kirjailijakollegansa?

– Ainakin Nurmekseen. Siellä on yleiset laiturit, hyvät polut ja ainutlaatuista vaihtelevaa luontoa. Ehkä ajaisin paatin Pihlukseen, josta jatkettaisiin Nurmeksen sannoille. Tai jos on terhakampia ulkoilijoita, niin Päivärannan laituriin ja siitä jalan Nurmeksen nokkaan.

Mikäli vieras ei ole retkeilijätyyppiä, Kylmäpihlaja on aina hyvä vaihtoehto.

– Se on majesteettinen paikka ulkomeren äärellä. Siellä kannattaa ehdottomasti nähdä se vaiva, että kävelee ylös majakan torniin, josta avautuu huikea näköala.

Vierailu Kuuskajaskarissa tarjoaa vahvan kontrastin.

– Nurmeksessa ja Reksaaressa näkee vanhoja kalastajatiloja, Kylmäpihlajassa ammattimerenkulkijoiden historiaa. Jaskarissa on ollut ihan erilaista asutusta ja toimintaa. Siellähän oli varuskunta vuoteen 1996 saakka.

Kovasti kehutuissa romaaneissaan Koivukari kuvaa saaristolaiselämää, jota voi fiilistellä Rauman saarissa.

– Saaressa on ollut oma rauha ja vapaus, mutta kyllä siellä on saanut olla vähään tyytyväinen. Varsinkin silloin, kun piti soutaa kaupunkiin kalaa myymään. Toinen maailmanpalo oli saariston viimeinen kultakausi, kun paateissa oli jo moottori nassuttamassa ja silakka teki kauppansa. Sodan jälkeen alkoi muutto mukavampaan kaupunkielämään. Ammattikalastus käytännössä loppui 1970-luvulla, kertoo Koivukari.

Saaristolaistrilogiasta tehtiin kaksi näytelmää Rauman Teatteriin, jossa esitettiin myös Pirtumiehet musiikkinäytelmänä.

– Ne ovat historiaan sijoittuvaa kaunokirjallisuutta. Henkilöillä on esikuvansa ja monet tapahtumat totta. Tietysti mukana on sepitettä ja tulkintaa, huomauttaa Koivukari.

Ei muuta kuin kirja mukaan ja saarimaisemiin lukemaan!