Ajankohtaista

Vanhan Rauman avoimet pihat ja pihakirppikset ilahduttavat Pitsiviikon kävijöitä 22.–30.7.

Yli 30 Vanhan Rauman asukasta avaavat pihansa Pitsiviikon kävijöille 22.–30.7. Asukkaat järjestävät kirpputoreja ja tarjoavat yleisölle mahdollisuuden kurkistaa porttien sisäpuolelle. Pihat ovat avoinna pääsääntöisesti klo 10–18. Tapahtumassa mukana olevat kohteet tunnistaa portin läheisyyteen kiinnitetystä Vanha Rauma Yhdistyksen kyltistä.

Avoimet pihat ja pihakirppikset -tapahtuman tavoitteena on tarjota raumalaisille, turisteille ja kaikille kiinnostuneille tilaisuus tutustua puukaupunginosan pihapiireihin ja elämään Vanhassa Raumassa. Vanha Rauma Yhdistys toteuttaa suositun tapahtuman jo 18. kerran.

Pihakirppis-kyltti Vanhassa Raumassa.

Kohteiden lukumäärä voi vaihdella päivittäin, sillä asukkaat osallistuvat toteutukseen vapaaehtoisuuden periaatteella. Pihoissa voi piipahtaa, jos portti on auki ja Vanha Rauma Yhdistyksen kyltti on näkyvissä.

Vanha Rauma yhdistyksen tiedotteen mukaan kävijöiden määrä on lisääntynyt vuosittain. Esimerkiksi eräässä Eteläpitkäkadun kohteessa vieraskirjaan kirjattiin keskimäärin 600 nimeä 15 vuotta sitten. Viime vuonna vastaava luku oli ennätykselliset 2500 eli kävijöiden määrä on yli nelinkertaistunut.

Avoimia pihoja on ollut mukana Pitsiviikon tapahtumassa vaihtelevasti 30–40. Pihoilla on arvioitu käyneen vuosittain yhteensä 70 000–80 000 vierailijaa.

Vuoden 2023 Vanhan Rauman avoimet pihat ja pihakirppikset on koottu kartalle (pdf).

Vanha Rauma Yhdistyksen Facebook-sivu
Pitsiviikon koko ohjelma