Ajankohtaista

Vallan Rauma -näyttely avautunut Rauman museon Vanhan Raatihuoneen yläkerrassa

Taiteilija Tommi-Wihtori Roströmin Vanha Rauma aiheinen teos.

Vanhan Raatihuoneen yläkerrassa on avautunut Vallan Rauma -näyttely, joka kertoo vallanjaosta maallisen ja hengellisen vallan välillä keskiajalta 1800-luvulle. Samalla pääsee tutustumaan 245 vuotta vanhan raatihuoneen rakennusvaiheisiin. Esillä on myös museon omista kokoelmista koottu rahakabinetti.

Vallan Rauma -näyttely ennakoi Vanhan Raatihuoneen tulevaa restaurointihanketta, joka toteutetaan vuosina 2023–2026. Näyttely pyrkii esittelemään rakennusta sen nykyisessä kunnossa ja ulkoasussa.

Kaikki nähtävillä olevat esineet ovat Rauman museon omista kokoelmista. Kokoelmatietojen mukaan ne ovat raatihuoneen alkuperäisiä kalusteita, Rauman kaupungin hallintoon ja virkamiehiin liittyviä sekä Rauman kirkosta lahjoitettuja. Näyttelyn kuvituksena on raumalaisen taiteilijan Tommi-Wihtori Roströmin grafiikanvedos Vanha Rauma.

Näyttely on esillä vuoden 2023 loppupuolelle asti.

www.rauma.fi/museo