Ajankohtaista

Rauman taidemuseon Kadunmiehen päiväkirja -näyttely valottaa Kosti Koskisen elämää

Kosti Koskisen maalaus: Vanhaa Raumaa, vuodelta 1964.

Rauman taidemuseossa avautuva näyttely Kadunmiehen päiväkirja perustuu Kosti Koskisen taiteelliseen tuotantoon, kuvataiteeseen ja kirjoituksiin sekä henkilökohtaiseen arkistoon. Näyttelyn keskiössä ovat 13 laatikkoa kirjallista arkistomateriaalia, jotka kulkivat Kosti Koskisen mukana läpi hänen elämänsä päätyen lopulta Rauman kaupungin kunnalliskotiin. Kuvataiteilija Kosti Koskinen (1905–1983) oli ensimmäinen raumalainen modernisti.

Näyttelyn kuraattoreina toimivat Heta Kaisto ja Henna Paunu, jotka nostavat esiin Kosti Koskisen tuotannon rinnalle hänen arkisen elämänsä, ja pohtivat taiteilijan työskentelyedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia sodanjälkeisessä Suomessa.

– Kosti Koskisen elämässä oli paljon iloja, suuria unelmia, mutta myös murhetta, jossa on yleistettäviä inhimillisiä piirteitä. Hänen taiteilijan työskentelyään varjosti krooninen köyhyys, kunnollinen apurahajärjestelmä taiteilijoille alkoi kehittyä vasta 1970-luvulla, mikä oli liian myöhään Koskiselle, jonka taiteen huippukausi oli 1940–50-luvuilla. Aihe tuntuu poikkeuksellisen ajankohtaiselta korona-ajan kurittamassa Suomessa, Rauman taidemuseon intendentti Heta Kaisto pohtii.

Näyttelyyn on kutsuttu nuoria taiteilijoita käymään vuoropuhelua Koskisen tuotannon kanssa. Kuvataiteilija Ilona Niemen kollaasiteokset ja Aleksi Systän omakuvat rakentavat sillan nykytaiteeseen ja nyky-Suomeen. Jenni Yppärilä on luonut oman versionsa Kosti Koskisen tunnetuimmasta aiheesta Vanhan Rauman alueella sijaitsevasta Pohjankadusta.

Raumalaislähtöinen runoilija Taavi Heikkilä esittää itse runoteoksen Koskisen muistiinpanojen ja käsikirjoitusten innoittamana. Myös raumalainen yhteisö on kutsuttu mukaan näyttelyyn. Arkistoista löytynyttä Kadunmiehen päiväkirjaa tulkitsevat näyttelyssä raumalaiset taiteilijat, taidevaikuttajat ja -toimijat.

Näyttely on avoinna yleisölle varausperiaatteella hiihtolomaviikolla 23.–28.2. Tarkemmat museovierailun varausohjeet löytyvät Rauman taidemuseon nettisivuilta. Näyttelyn muut aukioloajat päätetään myöhemmin koronatilanteen mukaan. Näyttely päättyy 16.5.2021.