Ajankohtaista

Rauman taidemuseolla kaksi näkökulmaa Karjalaan ja evakkohistoriaan 25.1. alkaen

Hanneriina-Moisseinen: Still-kuva piirrosanimaatiosta, Syntymäpäivä / Birthday (2014).

Rauman taidemuseossa Vanhassa Raumassa aukeaa 25.1. kaksi uutta näyttelyä, jotka tarjoavat kaksi näkökulmaa Karjalaan ja evakkohistoriaan.

Hanneriina Moisseinen: Kannas

25.1.-22.3.2020

Vuonna 2016 sarjakuvataiteen valtionpalkinnolla palkittu nykytaiteilija Hanneriina Moisseinen tuo esille installaation, joka on rakennettu sarjakuvateos Kannaksen (2016) alkuperäisistä piirroksista. Kesään 1944 sijoittuvan Kannas kuvaa poikkeuksellista ajanjaksoa poikkeuksellisista näkökulmista. Sotasarjakuvien ja populaarikulttuurin kuvastolle sekä viralliselle historiankirjoitukselle tyypillisten teemojen sijaan teos tarkastelee ihmisten ja eläinten keskinäistä huolenpitoa ja selviytymistä sodan jaloissa. Raumalaissyntyinen muusikko ja säveltäjä Eero Grundström on toteuttanut ääniraidan, joka on kuultavissa näyttelytilassa osana teosta.

 

Hanna Koikkalainen: Lakkautettu kylä

25.1.-10.5.2020

”Itkettiin, halattiin. Oli jäähyväisten tunnelma. Monelle se olikin viimeinen lähtö.
Junan lähdettyä tuntui niin tyhjältä. Kylä ei ollut enää entisensä.” N. Savolainen

Lakkautettu kylä on soiva valokuvanäyttely, joka käsittelee lähtemisen ja paikan jättämisen tematiikkaa valokuvan ja musiikin keinoin. Näyttelyssä yhdistyvät vanhat ja uudet kuvat luovutetusta Karjalasta, evakkojen muistot sekä luonnon elementit. Näyttely käsittelee Suistamon kylän historiaa ja nykyisyyttä. Näyttelyyn rakentuu myös Koiviston ja Räisälän kylien arkistomateriaaleista ja uusista valokuvista koostuva installaatio. Siirtolaisuus ja kotipaikan jättäminen on, ja tulee aina olemaan, ajankohtainen asia. Ehkäpä pystymme katsomaan nykyajan siirtolaisia toisin kun muistamme oman historiamme?

Hanna Koikkalainen (s. 1980, Imatra) on valokuvataiteilija, joka käsittelee teoksissaan kollektiivista muistia, muistoja, maiseman muutosta, kansanperinnettä ja tarinoita. Hänen Suomen ja Venäjän rajakyliä käsittelevä valokuvakirja Raja (2016) valittiin vuoden kauneimmaksi kirjaksi. Näyttelyn musiikista ja äänistä vastaa muusikko Anne-Mari Kivimäki.

 

Rauman taidemuseo, Kuninkaankatu 37.
www.raumantaidemuseo.fi

Kuva: Hanneriina-Moisseinen: Still-kuva piirrosanimaatiosta, Syntymäpäivä / Birthday (2014)