Ajankohtaista

Rauman kesäteatterissa kesällä 2018 – Sellaista elämä on

Rauman kesäteatterissa Fåfängassa kesällä 2018 nähdään Sellaista elämä on -musiikkinäytelmä, joka kertoo Juha Vainion tarinan. Juha “Junnu” Vainio (1938-1990) oli yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suomalaisista sanoittajista. Uransa aikana hän ehti tehdä lähes 2500 sanoitusta tai sävellystä, joiden joukossa on useita lähes jokaiselle suomalaiselle tuttuja hittejä.

Sellaista elämä on -musiikkinäytelmän Rauman kesäteatteriin käsikirjoittavat Mikko Kivinen ja Otto Kanerva. Kivinen myös ohjaa esityksen. Kyseessä on tarina Juha Vainiosta, henkilöstä laulujen ja tekstien takana. Runsaasti musiikkia sisältävässä näytelmässä käsitellään niin hänen nuoruuttaan kuin myös uran vauhdikasta nousukautta sekä raitistumisen jälkeistä seesteisempää vaihetta.

Juha Vainion roolissa nähdään Heikki Mäkäräinen. Kesäteatterin lavalla nähdään myös Annika Eklund ja Ilkka Merivaara. Työryhmän täydentävät näyttelijäpariskunta Elina Lähde ja Petja Lähde.

Sellaista elämä on -musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa 15. kesäkuuta ja esityksiä jatketaan aina elokuun 11. päivään saakka.

Lisätiedot: raumanteatteri.fi