Ajankohtaista

Rauman joulurauhan julistus toteutetaan livelähetyksenä 24.12.

Joulurauhan julistus käärö.

Rauman kaupungin perinteinen joulurauhan julistus järjestetään livelähetyksenä ilman yleisöä 24.12. klo 11.50 alkaen. Lähetystä voi seurata kaupungin YouTube-kanavalta, jonne lisätään jälkikäteen myös tallenne.

Joulurauhan julistuksen ohjelmassa kuullaan Rauman Soittokunnan ja Rauman mieskuorojen musiikkiesityksiä. Vt. kaupunginjohtaja Tomi Suvanto julistaa joulurauhan Vanhan Raatihuoneen rappusilta klo 12.

– Joulurauhaa on raumalaisittain julistettu lähes 350 vuoden ajan, poikkeuksena sodan ajan joulu 1939, jolloin joulurauhan julistusta ei voitu toteuttaa. Vuonna 1943 Rauma sai toimia valtakunnallisen joulurauhan julistuksen järjestäjänä, jolloin tilaisuus radioitiin valtakunnan radioon, Rauman kaupungin museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari kertoo.

Rauman 1600-luvun lopulta peräisin oleva joulurauhanjulistus on vanhin Suomessa tunnettu suomenkielinen julistusteksti. Nykyisin jouluaattona luettava julistusteksti on vuodelta 1919.

Joulurauhan julistuksen voi kuunnella myös Radio Ramonasta jouluaattona klo 12.