Ajankohtaista

Raumalla juhlitaan Suomen kuvataiteen päivää 10.7.

Rauman taidemuseo ja Hauenguanon kaivo.

Suomen kuvataiteen päivää vietetään sunnuntaina 10.7. Päivän aikana monet taiteilijat avaavat työhuoneidensa ovet Raumalla. Ohjelmassa on lisäksi muun muassa taitelijatapaamisia, taidemarkkinat sekä tanssiesityksiä. Yleisöllä on myös ainutlaatuinen mahdollisuus seurata seinämaalauksen maalausta livenä Kaunisjärven puistossa.

– Luvassa on erinomainen kattaus erilaisia taidekohteita Raumalla ja sen lähiympäristössä. Kohteita on tänä vuonna reilu 30, eli jopa enemmän kuin aiempina vuosina, Rauman kaupungin museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari iloitsee.

Rauman kaupungin museokohteet, Vanha Raatihuone, Marela, Kirsti sekä Rauman taidemuseo ovat avoinna klo 10–18. Taidemuseossa on luvassa taidemarkkinat sekä Miasma Fogin eli Anne Salmen ja Vilma Kärkkäisen esine-, paperi-, varjo- ja tanssiteatterin keinoin kerrottu teos.

Taidemuseossa on lisäksi esillä Rauma Triennale 2022 – Imagine! Mitä jos! -näyttely. Näyttelyn puitteissa järjestetään vapaamuotoinen keskustelutilaisuus, jossa kuvataiteilija Sepideh Rahaa avaa teoksensa Songs to Earth, Songs to Seed teemoja ja taustoja.

Kaikki vierailukohteet ja niiden aukioloajat löytyvät tapahtuman kartasta. Kartta on saatavilla kaikista tapahtumapisteistä sekä matkailuneuvonnan molemmista toimipisteistä palvelupiste Pyyrmanista sekä Vanhalta Raatihuoneelta. Kartan voi ladata myös sähköisessä muodossa (pdf). Käsiohjelman on suunnitellut ja taittanut kuvataiteilija Mollu Heino.

Taiteilijoiden työhuoneisiin, gallerioihin sekä museokohteisiin on vapaa pääsy.

Suomen kuvataiteen päivää on vietetty eri puolilla Suomea vuodesta 2004 lähtien Helene Schjerfbeckin (1862–1946) syntymäpäivän kunniaksi Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen aloitteesta. Raumalla päivää on juhlistettu vuodesta 2015 lähtien. Yhdistyksen tavoitteena on korostaa kuvataiteen merkitystä sekä vahvistaa sen arvostusta suomalaisessa kulttuurielämässä. Kuvataiteen päivänä suositellaan myös liputusta.