Ajankohtaista

Pitsiviikko tarjoaa festivaalitunnelmaa keskellä kaupunkia

Kaupunkifestivaali Pitsiviikko järjestetään 21.–29.7. Raumalla. Tapahtuma tarjoaa monipuolista nähtävää ja koettavaa niin lapsille kuin aikuisille. Pitsiviikkoon mahtuu pitsi-, käsityö- ja taidenäyttelyitä, luentoja ja musiikkia sekä tietysti myös raumankielistä ohjelmaa. Kansainvälistä markkinatunnelmaa on luvassa 25.–28.7.

Pitsiviikon painettuun käsiohjelmaan on koottu koko viikon tapahtumat päiväkohtaisesti. Käsiohjelmia on jaossa muun muassa Rauman matkailun toimipisteissä palvelupiste Pyyrmanissa (Valtakatu 2 A) sekä Vanhalla Raatihuoneella (Kauppakatu 13). Ohjelma löytyy myös Pitsiviikon nettisivuilta.

Vuonna 2018 Pitsiviikko järjestetään jo 48. kerran.

Pitsiä kaikille

Pitsiviikon näyttelyohjelmasta löytyy yli 50 erilaista käyntikohdetta pitsinäyttelyistä keramiikkaan ja koruihin. Pitsinäyttelyihin tutustumisen lisäksi kiinnostuneilla on mahdollisuus kokeilla pitsinnypläystä esimerkiksi kulttuuritalo Posellissa ja Vanhalla Raatihuoneella. Pitsiviikolla järjestetään lisäksi pitsi- ja käsityökursseja sekä luentoja.

Mustan pitsin yönä pukeudutaan perinteisesti pitsiin. Tänä vuonna bloggaaja ja ammattikuvaaja Veera Korhonen kuvaa tapahtumakävijöiden pitsityylejä. Kuvatut henkilöt saavat tapahtuman jälkeen ladata kuvat myös itselleen.

Raumankielistä ohjelmaa mukana

Paljon toivottua raumankielistä ohjelmaa on tarjolla torstaina 26.7. Nortamo-Seoran kaksituntisen raumlaisen ehtopäevän merkeissä.

Raumalaista elokuvaa Maister teke afäärei on mahdollisuus katsella 24.–26.7. klo 16.30 elokuvateatteri Iso-Hannussa. Raumankielistä musiikkia tarjoavat Laura Suominen ja Kari Vuorisalo, jotka esiintyvät useaan otteeseen Pitsiviikon aikana.

Musiikkia moneen makuun

Torstaina 26.7. vietetään Mustan pitsin yön aattoa, jolloin Savilanpuisto soi! Illan mittaan kuullaan puhallinmusiikkia ja upeita solisteja. Konserteissa soivat niin Abban ikivihreät kuin tutut musikaalisävelmät. Perjantaina 27.7. on Mustan pitsin yö, jolloin luvassa on kaupunkikarnevaali, joka jatkuu myöhäiseen iltaan asti.

Blue Jazz – Sinisen Jazzin ilta tarjoaa mahdollisuuden sukeltaa hetkeksi jazzmusiikin pariin hektisen Mustan pitsin yön keskellä. Konsertti alkaa kaupunginteatterilla klo 19.