Ajankohtaista

Pitsiviikko pyörähtää käyntiin tämän viikon lauantaina 20.7.

Pitsiviikko 2019 ilme ja logo.

Pitsiviikko järjestetään tänä vuonna 20.-28.7. – jo 49. kerran! Yhdeksän päivän ajalle riittää paljon tekemistä ja näkemistä. Pitsiviikon ohjelmaan kuuluu niin perinteitä, paikalliskulttuuria kuin modernia kaupunkifestivaalitarjontaakin. Luvassa on musiikkia, käsitöitä, näyttelyitä, esittävää taidetta ja luentoja – lapsille suunnattua ohjelmaa unohtamatta. Kansainvälistä markkinahumua pääsee kokemaan 24.-27.7., kun kansainväliset suurmarkkinat täyttävät Kanalinrannan, Nortamonkadun sekä muita ympäröiviä alueita.

Pitsiviikon painettuun käsiohjelmaan on kerätty koko viikon tapahtumat päiväkohtaisesti. Käsiohjelma on jaossa esimerkiksi matkailuneuvonnassa palvelupiste Pyyrmanissa (Valtakatu 2 A) sekä Vanhalla Raatihuoneella (Kauppakatu 13). Tule hakemaan omasi! Ohjelmaan voi tutustua myös tapahtuman verkkosivuilla www.pitsiviikko.fi.

Pitsiviikko tuo muutoksia keskusta-alueen liikennejärjestelyihin

Pitsiviikko vaikuttaa Rauman keskusta-alueen liikennejärjestelyihin maanantaista 22.7. alkaen. Tapahtuma-alueiden rakentaminen sulkee katuja keskustassa, vaikuttaa pysäköintiin ja siirtää paikallisliikenteen pysäkkien paikkaa.