Ajankohtaista

Merimiehen kotimuseo Kirsti taas avoinna

Kirsti-museo ja omenapuunkukat.

Rauman museon kesäkohde, merimiehen kotimuseo Kirsti, aukeaa yleisölle tänään tiistaina 16.5. klo 12 osoitteessa Pohjankatu 3. Kirstissä esitellään asumista Vanhassa Raumassa 1800-luvun lopulta aina 1970-luvulle asti. Kirstin päärakennus on yksi Vanhan Rauman vanhimmista rakennuksista.

Toukokuussa museokohde on avoinna tiistaista perjantaihin klo 12–17 ja lauantaista sunnuntaihin klo 11–16. Helatorstain aattona 17.5. museo suljetaan poikkeuksellisesti klo 16 ja helatorstaina kohde on kiinni.

1.6. alkaen Kirstiin pääsee tutustumaan tiistaista sunnuntaihin klo 10–17. Kesäkauden poikkeavat aukioloajat voi tarkistaa Rauman museon nettisivuilta osoitteesta www.rauma.fi/museo.

Pääsymaksut Kirstiin ovat aikuisilta 6 euroa, eläkeläisiltä, työttömiltä ja opiskelijoilta 3 euroa, ja alle 18-vuotiaat pääsevät sisään maksutta. Kohteessa käy myös Museokortti.

Kirsti on avoinna 31.8. asti.