Ajankohtaista

Lasse Kempaksen retrospektiivinen näyttely Rauman taidemuseossa 2.12.2017-25.2.2018

Lasse Kempaksen maalaus Keväinen tunnelma, 2013.

Raumalaisen taiteilijan Lasse Kempaksen (1947) taiteelliseen tuotantoon pääsee tutustumaan Rauman taidemuseoon kootussa näyttelyssä 2.12.2017-25.2.2018. Näyttelyssä on esillä taiteilijan tuotantoa viidenkymmenen vuoden ajalta. Tähän retrospektiiviseen näyttelyyn on lainattu teoksia yksityiskotien seiniltä, yritysten edustustiloista ja museoiden kokoelmista.

Lasse Kempas tunnetaan lähinnä akvarellimaalauksistaan. Akvarelli on taiteilijalle edelleen mieluisin ilmaisutapa, vaikka hän on kokeillut myös muita tekniikoita. Kempaksen maalausten aiheina ovat olleet Rauman ja sen lähiseutujen maisemat, luonto ja vuodenaikojen vaihtelut. Taiteilija on tutkinut maalauksissaan rantakallioiden muotoja, jäätyneitä rantoja, lumen sulamista ja sulamisvesien synnyttämiä virtoja. Kempas intoutui vuosien mittaan pelkistämään tätä luonnonaihetta yhä abstraktimpaan suuntaan. Maalausten koko kasvoi sitä mukaa kuin taiteilijan kädenjälki laajeni ja pensselinvedot levenivät. Akvarellien värit voimistuivat ja taiteilija alkoi käyttää voimakkaampia ja peittävämpiä guassivärejä. Näissä myöhemmissä maalauksissa heijastuu vahva sisäinen voima ja tunteen palo. Kempas luonnehtiikin näitä teoksiaan mielenmaisemikseen.

Rauman taidemuseo, Kuninkaankatu 37, puh. 02 822 4346. Avoinna ti-pe 12-17, la-su 11-16.
www.raumantaidemuseo.fi, facebook.com/RaumaArtMuseum, twitter.com/RaumaArtMuseum.

Teos: Lasse Kempas, Keväinen tunnelma, 2013, kuva Pekka Lehmuskallio.