Ajankohtaista

Kuvataidekasvatusnäyttely Muutto on esillä Rauman taidemuseon verkkosivuilla 17.4.–13.5.

Rauman taidemuseo ja Hauenguanon kaivo.

Yhteistyö Rauman taidemuseon ja Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kuvataiteen sivuaineopiskelijoiden kanssa on muotoutunut keväiseksi perinteeksi. Kuvataidekasvatusnäyttely Muutto on esillä Rauman taidemuseon verkkosivuilla 17.4.–13.5.2020.

– Opettajankoulutuslaitoksen taidekasvatusnäyttely on meille erityinen. Haluamme sillä nostaa esiin opettajien vastuullisen työn, jonka avulla lapsille ja nuorille syntyy suhde käsillä tekemiseen ja itsensä ilmaisuun. Nuo taidot ovat samalla tärkeitä elämäntaitoja. Tällainen poikkeustila on omiaan osoittamaan niiden arvon. Kukaan ei olisi voinut varautua siihen mitä kevät tuo mukanaan. Näyttelyn teemasta tuli totta tavalla, jota on vaikea uskoa. Suomessa on poikkeustila. Taidekasvatus joutui evakkoon, museointendentti Heta Kaisto kertoo Rauman taidemuseon tiedotteessa.

Vaikka näyttely toteutuu tällä kertaa verkossa, sen koti on kuitenkin Rauman taidemuseon talossa.

– Vaikka kaikki työskentelevät etänä, näyttely tehdään yhdessä. Tiukkojen rajoitusten keskellä onkin lohdullista miettiä kaikkia keinoja joilla kohdata epävarma ja tuntematon. Siihen taidekasvatuksella on paljon annettavaa.

www.raumantaidemuseo.fi/muutto.fi/m-u-u-t-t-o-kuvataidekasvatus-evakossa